lauantai 6. heinäkuuta 2013

Katoamisilmoitus

"Mihin sun blogi on kadonnut?"-kyselyä on saanut kuulla sekä netissä, että muutenkin. Osasyynä jo aiemmin mainitsemani epämääräinen blogiahdistus, osasyynä tänne Perthiin kotiutunut suomalainen, jonka kaikista aikeista ei aina voi olla ihan selvillä. Tuli sellainen olo, etten haluakaan jakaa kaikkea mahdollista netissä tietäen, että tekstejä lukee joku, jonka mielestä olen mitä hirvein ihminen. Tuumasin, että pistän blogin jäähylle ja avaan myöhemmin jotain muuta, toisessa osoitteessa.

Uuden blogin avaaminen alkoi kuitenkin ärsyttää, eikä mulla ole aikaa siihen juuri nyt. Ja miksi kaikkien muidne pitäisi siirtyä uuteen osoitteeseen, löytää blogi uudelleen ja päivittää lukulistojaan yhden takia? Olkoon. Kaikki roikkuu siis edelleen ilmassa.

Olemme miehen kanssa kiireisiä, keskellä talon ostoa, kohta toivottavasti tapahtuvaa muuttoa, opinnot rankassa keskivaiheessa ja tällä viikolla napsahti käsiin myös ylennys töissä. Saapastelen puoli vuotta apulaisosastonhoitajan saappaissa omalla osastolla, enkä oikein vieläkään voi uskoa sitä. Ehkä ensimmäinen palkkanauha saa vihdoin uskomaan... Mielessä pyörii jo useampi quality improvement-projekti johon haluaisin tarttua.

Nyt kuitenkin takaisin hygieniapoliisin hommiin, tiedossa esseen kirjoitusta koko viikonloppu.

5 kommenttia:

  1. Höööh! Näit sun juttuja on niin kiva lueskella, kun potee Aussi-ikävää ja muutenkin... mukava lukea sun kuulumisia ja seurailla miten elämä sinuu siellä vie :) Älä anna idioottien pilata hyvää harrastusta... Tietty vaihtoehtoisesti voit laitella mulle kuvien kera tilannepäivityksiä esim FB:n puolella :D Toivottavasti nähdään taas pian, terkut J:lle!

    Hilkka

    VastaaPoista
  2. Täällä kanssa yksi joka mieluusti käy Australian ikävää helpottamassa blogia lukemalla...

    VastaaPoista
  3. Joo oikea asenne, ettei anneta yhden happaman pihlajanmarjan pilata koko satoa ja muiden bloggausiloa, vai miten se kettuteoria meni :) Eletään ja blogataan kuten ennenkin!

    VastaaPoista
  4. Tama onkin kiva blogi ihana lukea juttuja sielta pain! Oon kuullut hirveasti hyvaa Perthista ja vahan niin kuin itsekin halajan sinne joten taalta on kiva lukea kokemuksista. Vahna pelottaa kun kuulee etta se on niin syrjassa siella yksinaan ja onko kaupunki liian pieni. Itse olet ilmeisesti tykkaillyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tykännyt. Onhan tää pieni, tai lähinnä keskusta on pieni. CBD:n ympärillä on ihania pieniä alueita, joista pitää vaan tietää minne mennä. Syrjässä tää kyllä on, minne vaan muualle kestää kauan, ja henkinen ero itärannikkoon on iso myös. Mutta ei pelkästään pahassa :)

      Poista

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!