1 h 59 min 30 sek

Tänään oli yksi Perthin monista hyväntekeväisyys-urheilutapahtumista, Santos Great Bike Ride. 53 km (tai hullummille 96km) joen ympäri ja moottoritiellä pyöräillen kauniissa kesäaamussa.

Mies skabasi kisassa jo viime vuonna, ja lähti nyt alittamaan omaa aikaansa ja mä houkuttelin pari työkaveria ja meidän erikoistuvan lekurin (tornin kokoinen, sporttinen äijä eli tehokas tuulensuoja) messiin. Asetettiin tavoitteeksi alle 3h ja pääsy moottoritielle, ennenkuin ramppi suljetaan. Työkaveri ilmoitti meidät vahingossa hieman tavoitetta kovempaan lähtöryhmään, meni juoksuskabojen ilmot ja metrit ja tunnit sekaisin, kun 20-25 km/h oli kaverin mielestä kovempi ryhmä kuin 25-30 km/h...

Ennakkovalmisteluina on toiminut pari-kolme kertaa viikossa tapahtunut työmatkafillarointi, joka ei siis menopaluunakaan ole edes puolta tuosta kisamatkasta. Vähän siis hirvitti. Eilen kävin ostamassa vielä pehmustetut pöksytkin herkän takapuolen pehmikkeeksi, urheilijuomaa ja pari energiageelipötköä ja valmiina oltiin! Eli siis tosi heppoisilla eväillä ja soitellen sotaan. 

Sään suhteen kävi mieletön tuuri, puolipilvistä ja +24c, alkumatkasta ei tuulen virettäkään. Massatapahtuma lähti liikkeelle isona letkana, ja ekat 10 km sai väistellä isoja pyöräilijäryhmiä koko ajan. Mosman Parkin isot mäet hajottivat porukkaa tehokkaasti ja sen jälkeen alkoi olla tilaa fillaroida rauhassa. Me treenailtiin suorilla ryhmässä ajamista, kun porukan muut osallistujat paljastuivat joko pro-pyöräilijöiksi (se lekuri) tai pro-pyöräilijöiden vaimoiksi (työkaveri) ja yhtäkkiä oltiin jo puolimatkassa, eikä edes tuntunut missään. Kisa starttasi klo 7.30, ja tiesimme Kwinana Freewayn rampin sulkeutuvan klo 10.20 pyöräilijöille, joten ihmetys oli suuri kun kello oli yhdeksän lasketellessamme ramppia alas motarille. Vastatuuli oli kuulemma kova, mutta meidän superryhmä, superlekurin johtamana, ohitti porukkaa tasaisella tahdilla ja kellotti ihan kelpoa 36 km/h aikaa, ja mua vaan hymyilytti.

Viimeisen kilsan aikana vatsa alkoi kramppailemaan, ja viimeset 500 m poljettiin ihan sen voimilla, että me ehkä päästään alle kahden tunnin, ja tää touhu on kohta ohi.. Ylitettiin maaliviiva ajassa 1 h, 59 min ja 30 sek, kiitos sen saman superlekurin jonka takapyörän imussa sain roikkua loppumatkan. En tiedä kuka oli hämmästyneempi, minä vai J. Mies ei oikein uskonut ensin, että soittelen sille maalista, en jostain reitin varrelta rikkinäisen pyörän vierestä. Se itse oli saapunut maaliin vain reilu vartti aikaisemmin taisteltuaan yksin tuulta vastaan.

Oli huisin siistiä päästä polkemaan motarille, ja ylipäätään ajaa isossa porukassa niin, että kadut on suljettu autoilta, ja kaikkialla on vaan iso massa pyöräilijöitä. Ihmisiä oli reitin varrella kannustamassa paljon ja tukemassa tätä nuorten ensikotien hyväksi tehtävää varainkeruuta.

Ensi vuonna uudelleen, ja nyt on jo ajatuksia mielessä pyörähankinnoista ja muista kisoista. Tässä olisi pari entry level-triathlonia kesän aikana ja maaliskuussa 70 km kisa Rockinghamista Perthiin, koko matka Kwinana Freewaylla. Josko nyt ensin kuitenkin toipuisi tämänpäiväisistä kolotuksista ja säryistä.