Kohti eteläistä Uutta-Seelantia

Aika jatkaa taas meidän matkakertomusta Uudesta-Seelannista... Tätä vauhtia en saa edellistä reissua alta pois blogattua, enennkuin pitää jo lähteä seuraavalle matkalle ja voi hehkuttaa Singaporea! Taas näitä first world problems.. Queenstownin adrenaliiniryöpytyksen jälkeen suuntasimme Jucyn nokan kohti Te Anauta, joka oli valittu lepopaikaksi ennen yön yli kestävää reissua Milford Soundsiin. Te Anau-Milford Sound-tie on mutkainen, kapea ja vaarallinen, mutta samalla uskomattoman kaunis ja parhaimmillaan aikaisin aamusta, ennenkuin Queenstownista tulevat kymmenet turistibussit tukkivat sen päiväretkeläisillään. Päätimme siis pitää rauhallisen ajopäivän Te Anauhun, levätä ja rentoutua ja suunnata sitten ajoissa tienpäälle. Tarkoitus oli myös pysähtyä Deer Park Heightsin puistossa Queenstownin ulkopuolella ihailemassa LOTR-filmien maisemia, mutta Ian Brodien lähes kymmenen vuotta vanha kirja johdatti taas hukkaan. Alue on ollut suljettuna jo vuosia.

King of the hill

Aamupäivä kului aurinkoisissa maisemissa ajellen Highway 6:n vuoristokiemuroita Lake Wakatipun kimaltaessa suoraan alapuolella. Maisemat oli uskomattoman kauniit, ja pysähtelimme todella tiuhaan kaikille mahdollisille levennyksille ja pysähdyspaikoille.

Retkilounasta nautittiin allanäkyvissä maisemissa ja sitten oli vuorossa kuskin vaihto, iiks. Mies nukahti alle vartissa, ja sitten ei auttanut kuin ihan itte selvitä rekoista, matkailuautoista ja muista riesoista tien päällä. Teki kyllä itsetunnolle tosi hyvää ajella pari tuntia vieraissa maisemissa, vieraalla autolla ja pärjätä hyvin.

Kingstonin kylän retkeilyalue Lake Wakatipun eteläkärjessä

Ajeltiin kohti Lake Manapouria, maisemat vaihtuivat pelloiksi valtatie 94:n varrella ja tien viereen ilmestyi enemmän ja enemmän liftaajia. Meillä oli auto kuitenkin aika täynnä, joten jouduttiin ajelemaan kylmästi ohi. Mä halusin lyhyen kierroksen Lake Manapourin maisemissa, mainosten mukaan tiedossa olisi hiljainen, rauhallinen ja kaunis järvialue. Toki joo, jos paikalla ei olisi ollut koululaisryhmä moottoriveneellä ja renkaalla hurjastelemassa. Käveltiin siis nopea kierros rannassa ja jatkettiin Te Anauhun, sillä meiltä puuttui vielä majapaikka, J tuumasi että on flunssainen olo ja halusi lepäämään eikä meillä ollut muitakaan suunnitelmia Manapourin lyhyttä pysähdystä varten. Jos aikaa olisi ollut, niin tuolla olisi ollut ihanaa fillaroida maastossa!

Lake Manapouri

Kaunista, mutta hyytävän kylmää. Ei todella tehnyt mieli lähteä uintireissulle

Te Anausta valittiin camping-appsin arvosteluiden ja mestan sijainnin perusteella loistavalta vaikuttanut Lakeview Holiday Park, $15 per naama sähköttömästä paikasta. Paikka oli todella siisti, tilava, leirintäpaikkana oli kunnon nurmikkoa eikä mitään kuivaa hiekkaa tai sepeliä ja vieraita ei tungettu ihan vieriviereen. Pestiin koneelliset pyykkiä, huilattiin ja nautittiin aurinkoisesta iltapäivästä. Leirintäalue on 10 minuutin kävelyn päässä kylästä, vierestä alkaa kävelypolut Lake Te Anaun ympäri ja kaikkialla on rauhallista. Suosittelemme lämpimästi.

Leirintäalue todella oli nimensä mukaan lakeview

Lähdettiin vielä pienelle iltakävelylle kylästä poispäin. Maastopolku johdatti meidät alueen bird sanctuaryyn, missä sai ilmaiseksi ihastella pelastettuja lintuja, lähinnä eri papukaijoja ja Uuden-Seelannin varsin haavoittuvaisia, lentokyvyttömiä paikallisia lintuja.

Lake Te Anau ja sorsat

Kakariki, eli red-crowned parakeet

Kokkailtiin illalliseksi tuttu salaatti ja pihvi-kombinaatio, sekä tietty punaviiniä kyytipojaksi. Lokkeja riitti enemmän kuin Kauppatorilla kesällä, eivätkä ne pelänneet edes päälle heiteltyjä käpyjä. Lauma saksalaisia turisteja syötteli niitä suoraan pöydästä, ja olisin ehkä sanonut pari valittua sanaa saksaksi, jos olisin osannut.. kuka hullu ruokkii lokkeja?!! Vetäydyttiin pakun suojiin nukkumaan ajoissa, että jaksettaisiin herätä aamulla kuuden jälkeen,  jotta oltaisiin viimeistään ennen kasia tien päällä.