Vesisadetta ja lisää vesisadetta kansallispuistomaisemissa

Reissuaamu nro 9 ja heräämme Uuden-Seelannin yhdessä aurinkoisimmista paikoista kaameaan vesisateeseen. Mies kiroili, että luontoäiti kostaa hänelle, kun ei ole kotona juhlimassa Australia Daytä, vaan kiwilandissa lomailemassa... Pukeuduttiin siis niin säänkestävästi kuin mitä pystyttiin, mikä ei kyllä ollut paljon. Vesitaksi oli buukattuna Marahausta Bark Bayhin  ja tarkoitus oli kävellä upeita polkuja pitkin Torrent Bayn kautta Anchorageen ja sieltä Cleopatra's Poolille ja takaisin Anchorageen. Kyyti Bark Bayhin oli aivan järkyttävä. Tuuli oli melkoisen kova ja aallokko pomputti pientä venettä reippaasti. Selvittiin kuitenkin melko kuivina rannalle ja aloitettiin päivän vaellus. 

Ensimmäiset tunnit jaksoi vielä hymyilyttää ja maisemat kiinnostaa, mutta mitä pidemmälle päivä eteni, sitä runsaammaksi muuttui vesisade, sitä märempiä uitettuja rottia me oltiin J:n kanssa ja sitä matalammalla oli tunnelma.

pieni road block polulla

Swing Bridge, korkeanpaikankammoisen unelma.. not.

Falls River

Frenchman Bay

Jättisaniainen

Maisemat olivat upeat juu, mutta viimeistään Frenchman Bayn kohdalla alkoi koko touhu ottamaan kupoliin.. mitä hemmetin järkeä tässä oikein on..? Törmäsimme kävelyn aikana muutamaan vielä meitäkin huonommin varustautuneeseen nuorisoryhmään, jotka lampsivat menemään farkuissa, varvassandaaleissa ja likomärissä lenkkareissa. 

Kosteat fiilikset Boundary Bayssä

Söimme todella pikaisen myslipatukkalounaan seisoen, kun ei mutaisessa maassa tehnyt mieli istuakaan ja Torrent Bayssä päätimme muuttaa suunnitelmaa ja oikaista laskuveden tarjoamaa oikopolkua pitkin merenpohjaa myöten, jos suinkin olisi laskuveden aika vielä. Kävi tuuri ja kahlasimme liejussa ja hiekassa vartin sen sijaan että olisimme kävelleet yli 1,5 tuntia rantaviivaa myöten ja suuntasimme suorinta tietä Anchoragen rannalla olevalle Department of Conservationin ylläpitämälle ilmaiselle majalle.

Laskuvesi Torrent Bayssä ja pikainen päätös lähteä lampsimaan suoraan eteenpäin hiekalle

Reitti oli merkattu hiekkaan kepeillä, helpotti turistin sumussa ja sateessa suunnistusta huomattavasti

Viimeiset märät metrit

 Kaikki vaihtovaatteet olivat tietysti likomärkiä repussa, vaikka ne olivatkin partio-oppien mukaisesti muovipusseissa, ruoka oli kylmää ja meitä ennen saapuneet lähinnä saksalaiset turistit olivat lompsineet majassa kengät jalassa aivan joka paikassa ja levitelleet märät vaateensa varsin avokätisesti jokaiselle vaakasuoralle pinnalle, joten istuimme aika ankeissa fiiliksissä kaksi tuntia majassa ja odotimme iltapäivän ensimmäistä vesibussia toivoen, että mahtuisimme kyytiin.

Onni suosi, ja saimme viimeiset paikat veneestä ja elämäni kaamein venematka saattoi alkaa. Jos menomatkalla oli vähän keinuttanut ja pomputtanut, niin Anchoragen ja Marahaun välisellä Mad Milellä hyökytti ristiaallokko venettä niin, ettei sille ole sopivaa termiä. Ihan karsea kokemus, ja kippari, paikallinen pesunkestävä ukkeli senkun vaan naureskeli ja heitti vitsiä toisensa perään.. Samalla vahvistui se, että me ei todellakaan tultaisi melomaan tuota Mad Mileä. Ilmoitin aika ykskantaan miehelle, että me ei muuten mennä huomenna kajakilla lähellekään tuota aluetta, piste.

Ylläripylläri, melkein heti kun pääsimme maihin ja lämpimään suihkuun, sade hellitti. Suuntasimme Hooked on Marahau-ravintolaan todella hyvin ansaituille lasillisille (tai kaksille) ja suunnittelemaan seuraavan päivän melontareissua. Sääennuste lupasi hyvää säätä ja fiilis alkoi pikkuhiljaa nousta. Vaatteetkin kuivuivat kuivausrummussa ja loppuillasta märkä vaelluspäivä alkoi jo naurattamaan.