maanantai 2. kesäkuuta 2014

Viimeiset hetket etelässä

Kaikourasta suuntasimme siis yöksi eteläsaaren pohjoisosiin, suunnitelmana oli yöpyä jossain kohtuulähellä Pictonia, mistä lautta lähtisi aikaisin seuraavana päivänä. Toinen Interislanderin lautoista oli ajanut karille pari kuukautta aiemmin, alle viikko sen jälkeen kun olin jossain järjestelypuuskassa ostanut meille liput ja autopaikan ennakkoon. Hyvä niin, sillä sen jälkeen autopaikkojen varaus sulkeutui, korvaavan lautan etsintä kesti ikuisuuksia ja puolet lauttavuoroista peruttiin. Tilanne normalisoitui vihdoin lähellä meidän reissua, mutta oli kiva fiilis tietää, että meillä on jokatapauksessa liput ja saadaan vuokra-auto palautettua ajoissa.

Matkalta löytyi taas muutama Keski-Maa-kuvauskohde, tälläkertaa Hobitti-leffasta tuttu joki, missä kuvattiin sen naurettavan ylilyödyksi vedetty tynnyrit joessa-takaaajo. Perilous Bridge on paikan nimi, jos siellä haluaa käydä. Kauniit maisemat, ja ilmeisen uimakelpoista vettä, sillä bongattiin useampikin seurue polskuttelemasta vedestä.



Pictonin läheltä ei kuitenkaan löytynyt mitään kivaa majapaikkaa, ja koska ei ollut vielä myöhä, päätimme lähteä ajelemaan Queen Charlotte Drivea pitkin ja etsimään sen varrelta kivaa yöpymispaikkaa. Taas yksi upea scenic route ja viimeiset tiukat käännökset ja vuoristotiet!


Jollain paikallisella oli myös välähtänyt alueen postilaatikkoja suunnitellessa, yhtäkkiä tien molemmin puolin oli mitä mielikuvituksekkaimpia postilaatikoita, ja niistähän oli pakko saada kuva ihan jokaisesta. Ajeltiin siis tienpätkää ees taas ja kuvailtiin paloautoja, veneitä ja muita postilaatikoita...








Olisi hauska tietää, onko nää postilaatikot jonkun kilpailun tulosta, vai mistä ihmeestä moinen idea on lähtöisin...?

Aussie Bay-lahden näköalapaikalta löytyi tottakai hämähäkki poseeraamasta kyltin vierestä!


Oh, so cheesy!
Löydettiin todella kiva leirintäalue matkan varrelta, Department of Conservationin ylläpitämä paikka, Momorangi, $15 per naama. Aivan rannassa, siistihköt suihkutilat ja kauniit maisemat. Ihana viimeinen ilta, viiniä ja retkiruokaa. Haikein mielin kasattiin Jucy nukkumakuntoon viimeistä kertaa ja pakkailtiin kamoja kasaan niin, että ne olisi helppo Wellingtonissa raahata hotellille.

Vielä viimeinen postilaatikko...

ei pahat maisemat vikalle yölle!



Keittiö valmiina!


Aamulla oli edessä lyhyt ajomatka Pictoniin lautalle, parin hieman isomman laivan bongailua, herkullinen aamupala hollantilaisen Bakkerjii- leipomon terassilla ja odottelun jälkeen kolmen tunnin lauttamatka Wellingtoniin.




Voyager of the Seas ahtaissa vuonoissa ja lahdelmissa navigoimassa
Eteläsaari oli upea kokemus, ja haluan sinne pian uudelleen! Paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa, ensi kerralla olisi huisia tehdä joku useamman yön yli kestävä vaellus ja viettää enemmän aikaa samassa paikassa, road trippailun sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit, kiitos!