Loppuraskauden tuskaa

Kesä vaihtui syksyksi, vaikka lämpötiloissa ei kyllä huomannut mitään eroa, ja samalla alkoi viimeinen raskauskolmannes. Hikoilin kuin pieni sika, ihoa kutitti edelleen ja paha olo ja oksentelu jatkui. Yöunet muuttuivat siedettävistä parin-kolmen tunnin pätkistä pahimmillaan tunnin mittaisiksi sirpaleiseksi sotkuksi. Heräilin joko kutinaan, vessahätään tai uutuutena alkaneeseen vaivaan, rannekanavaoireyhtymän aiheuttamaan hermokipuun ja tunnottomuuteen sormissa. Töissä oli varsin raskasta olla huonosti ja vähän nukkuneena.

Viimeiseksi jäänyt käsityö, vauvan peitto. Tämän jälkeen virkkuukoukun pito kädessä kävi mahdottomaksi

Työnteko oli siis välillä yksi suuri vitsi. Olin suurimman osan työvuoroista vuorovastaavana, ja lähinnä istuin tai nojasin seinään  lähellä potilastaulua. Kun aiemmin kävelin keskimääräisessä vuorovastaavan työvuorossa noin 10 000 askelta per vuoro, sain lukeman parhaimmillaan alle 5000 askeleen. Puhelin oli uusi paras ystäväni, ja soittelin sillä ohjeita sen sijaan, että olisin raahustanut osaston toiseen päähän. Ne muutamat työvuorot heräämössä olivat sumuisia ja täynnä kauhua, oksennanko kilpaa potilaan kanssa vai en... En kuitenkaan halunnut käyttää kaikkia sairaslomapäiviä, vaan yritin tsemppailla minkä pystyin. Australiassahan sairasloma, tai personal leave täytyy ansaita ennakkoon. Me saadaan 13 päivää työvuoden alussa sairaslomaa joka kertyy aina seuraavalle vuodelle jos sitä ei käytä, ja 2 päivää kertymätöntä. Tämä 15 päivää per vuosi on tarkoitettu sitten kaikkeen mahdolliseen sairastamiseen, lääkärikäynteihin, lasten sairastamiseen tai kummin ja koiran hautajaisiin. Kun se loppuu, on käytettävä lomapäiviä tai palkatonta lomaa jos on lisätarve sairauspoissaololle. Halusin jäädä äitiyslomalle tietäen, että saikkusaldo ei ole ihan nollissa töihin palatessa.

Hyvät suomikaverimme tulivat meitä moikkaamaan Indonesiasta, ja pitkä viikonloppu oli hyvin rauhallinen. Hyvää ruokaa, pieni vierailu viinitiloilla kun oli kerrankin tilanne ettei tarvitse miettiä kuka on kuskina, ja leppoisaa oleilua hyvässä seurassa. Kävimme lyhyellä visiitillä Kings Parkin kasvitieteellisessä puutarhassa, ja mulla loppui jo siellä voimat niin, että miehen piti hakea kauemmas parkkeerattu auto kun en vaan pystynyt siihen reilun kilsan matkaan helteessä. Ärsytti ja turhautti olla niin voimaton. 

Huhtikuussa oli vihdoin juhlahetki, kun sai laittaa pitkät housut ja pitkähihaisen paidan päälle ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen! Helteet olivat viimeinkin ohi. Tajusin myös, mikä etu varvassandaalien käytössä oli, ensimmäistä kertaa maha oli tiellä kenkiä jalkoihin taiteillessa. Koko kesä oli kulunut thongseissa tai työkengissä.

Miksi kaikkien äitiysvaatteiden pitää olla raidallisia? Oli ihan mahdotonta löytää edullisia, ei-raidallisia paitoja!

Huhtikuussa oli myös toinen iso juhlahetki. Aloitin äitiysloman viikolla 34, enkä katunut päätöstä hetkeäkään. Jos olisin halunnut työskennellä pidempään, olisi siihen tarvittu lääkärintodistus. Oli kaikille parempi ratkaisu, että jäin lepäämään kotiin. Pelkäsin ensin, että aika käy pitkäksi, mutta ei se kyllä käynyt. Tein hiljalleen rästiin jääneitä juttuja ja tapailin kavereita. Vuorotyötä ja fly in-fly out-duunia tekevissä ihmisissä on se hyvä puoli, että aina löytyy seuraa jostakusta vapaapäivällä olevasta keskellä viikkoakin. Ja jos ei löytynyt, niin löhöilin kotona hyvällä omallatunnolla tai kävin vaikka jalkahoidossa lähiostarilla.

Ensimmäisen äitiyslomapäivän kunniaksi, kun ei tarvinnut enää välittää sairaalan hygieniaohjeista! Sormuksetkin mahtuivat vielä juuri ja juuri nimettömään

Onneksi miehelläkin oli välillä vapaapäiviä opinnoista, joten vietimme kivoja päiviä yhdessä etsien tarvittavia vauvajuttuja sekä rempaten taloa. Tai siis mies remontoi ja minä annoin ohjeita ja mielipiteitä. Olimme vihdoin joulukuussa päässeet yksimielisyyteen materiaaleista ja nyt vaihdoimme huone kerrallaan vanhan, likaisen kokolattiamaton laminaattilattiaan ja maalasimme katon ja seinät. Tavoitteena oli saada kaikki huoneet valmiiksi ennen vauvan syntymää, mutta loppuenlopuksi aikataulu oli vain liian kunnianhimoinen, ja osa huoneista oli pakko jättää myöhemmäksi.

Viimeisiä viikkoja viedään! Ja taas raidallinen paita!