Paluu (työ)arkeen

Olipa yllättävää, että kun työt alkavat, niin aika kaikelle muulle vähenee. Luen kyllä blogeja töissä kahvitauoilla ja ennenkaikkea palkallisten imetystaukojen aikana kun pumppailen maitoa, mutta oma bloggaaminen on ollut ihan jäissä. Vaikkei töissä kulukaan kuin kaksi päivää viikossa, menee duunipäivää seurannut päivä sekä mulla, että lapsella palautumiseen. Ollaan siis otettu rennosti ja vietetty löysiä kotipäiviä, osin myös sen takia, että hoidon aloittamisesta lähtien lapsi on ollut nuhassa ja köhässä käytännössä koko ajan. Nyt 1-v rokotusten yhteydessä löytyi myös bonuksena molemminpuoleinen korvatulehdus, joten ollaan rampattu omalääkärin luona varsin tiheään. Olin varsin yllättynyt tuosta korvatulehdus-löydöksestä, sillä muksu ei ollut valitellut korviaan, itkeskellyt tai ollut lohduton. Räkäinen se toki oli, mutta muuten täysin iloinen oma itsensä. Nyt onneksi parempaan päin jo, ja saatiin sitten vihdoin neljännellä käynnillä annettua ne rokotuksetkin.

Vauhti päällä, ei paljon korvat tai rokotukset haittaa

Töissä on ollut siedettävää. Teen lyhennettyä työaikaa, ja kun siitä vielä vähentää kaksi puolen tunnin imetystaukoa, ei varsinaista yhtenäistä työaikaa jää, vaan tauot pilkkovat päivän kivoihin pikku osiin. Työnantajalle ehkä vähän vähemmän kiva, että mua ei voi sijoittaa niihin saleihin missä on pitkiä toimenpiteitä, mutta eipä juuri itseä haittaa. Tärkeintä on, että toi meidän tissimaakari saa rakastamaansa ja tarvitsemaansa mämmää, eikä ole edelleenkään ollut tarvetta käyttää pisaraakaan korviketta. 

Australian lainssäädäntö on melko imetysmyönteinen. Sekä valtiotasolla, että osavaltojen omissa laeissa on säädöksiä imetyksen ja imettävien äitien suojelemiseen. Monet työpaikat ovat akkreditoineet itsensä täyttämään Breastfeeding Friendly-kriteerit, ja siihen sisältyy joustavat mahdollisuudet imettämiseen/pumppaamiseen ja siihen tarkoitetut asianmukaiset tilat. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sairaalan kahvion vieressä olevaa huonetta, mistä on mahtavat maisemat yli kaupungin. Saan istua omassa rauhassani mukavassa nojatuolissa ja pumpata maitoa. Työnantaja on allekirjoittanut kanssani sopimuksen, missä mm. sovitaan kellonajat, milloin minut on päästettävä tauolle. Mahdollisuus imetystaukoihin annetaan siihen asti, että lapsi on kaksi, eli tässä tuetaan hienosti WHO:n suositusta imettää kaksivuotiaaksi, tai pidempään.

Lapsi on viihtynyt todella hyvin hoitopaikassaan. Itkee pienen hetken aamuisin kun vaihdamme äidin sylistä hoitajan syliin ja itku loppuu kuulemma sillä hetkellä, kun poistun huoneesta. Joka päivä palaute päivän touhuista on samaa, itsenäisesti ja rohkeasti konttailtu tutkimusmatkoille pitkin pihapiiriä, yleensä nukkunut kahdet pitkät päiväunet, syönyt isot annokset ruokaa, juonut pullosta maitoa ja ollut iloinen. Eipä sitä paljon muuta voi toivoa. Sanavarastoon hoidossa olo ei ole vielä vaikuttanut, käytössä on lyhyt ja ytimekäs äiti, dadda, mämmä ja Sis(u). Mitäpä sitä muuta tarvitseekaan! Äiti tulee kyllä tosi selkeästi ja hyvin ääntäen, on ihana kuulla kuinka hyvin lapsi osaa sanoa ään, vaikkei sitä jatkuvasti ympärillään kuulekaan. Olemme sitkeästi pitäneet tiukkaa kielipolitiikkaa yllä, minä puhun vain suomea lapselle, mies englantia ja ehkäpä tässä sitten näkyy työn ensimmäinen tulos.

Hoitopaikan antama ihana Parent Care Pack ensimäisenä hoitopäivänä

Olemme yrittäneet tehdä kotielämän mahdollisimman helpoksi työpäivinä, syömme pakkasesta ylijäämäruokaa ja teemme vain pakolliset kotihommat. Lapsi viihtyy rinnalla valtaosan illasta, joten me istuskellaan sohvalla kun mies lämmittää ruoan, lataa tiskikoneen täyteen ja hoitaa koiran. Useana iltana mä olen nukahtanut varsin pian lapsen jälkeen, joko sohvalle Masterchefiä katsoen tai sitten ihan sänkyyn. Hiljalleen oma väsymyksen määrä alkaa helpottaa, kun töissä alkaa muistua asiat mieleen ja ei tarvitse koko ajan olla varpaillaan oman osaamisensa kanssa. 

Sis(u) näyttää mallia, miten otetaan rennosti!

Yritän nyt omistaa edes yhden päiväunitauon viikossa bloggaamiselle, koska asiaa kyllä on. Mitä enemmän lukee muiden blogeja, niin tulee fiilis että niin, olisihan mullakin sananen sanottavana vaikka lapsen kanssa lentämisestä, ravintolassa käynnistä, kaksikielisyydestä, imetysvaikeuksista ja niiden selättämisestä, opintojen uudelleen aloittamisesta ja vaikka mistä!